Palvelu ja prosessi
Valokuvausprosessi
Lemmikkikuvaus, muotokuvaus ja tapahtumakuvaus
Lemmikkikuvaus
Kuvat otetaan asiakkaan lähellä ulkona luonnonvalossa, yleensä metsässä tai asiakkaan pihaympäristössä. Tutustun aikataulun salliessa kuvausympäristöön etukäteen, jotta tiedän missä saa parhaat kuvat. Eläimen ei tarvitse olla rohkea tai rauhallinen, kuvaus tehdään ajan kanssa eläimen ehdoilla. Otan kuvat useamman metrin etäisyydeltä, mikä helpottaa jännittävän koiran olemista. Jos koira on yhteistyökykyinen, voidaan kuvaus toteuttaa myös ilman omistajaa esimerkiksi lenkin yhteydessä - ulkoilutus kaupanpäälle! Kuvaus on rento eikä aikataulultaan tiukka. Kuvauksen kesto ei määritä hintaa. Tärkeintä on saada täydellinen lopputulos.
Muotokuvaus
Muotokuvauksessa tavoitteeni on tallentaa luonnollisia ja ajattomia kuvia, joissa kuvattava saa olla oma itsensä. Kuvaukset sopivat esimerkiksi ylioppilas-, rippi-, valmistujais- ja henkilökuviin.
Kuvaus toteutetaan yleensä ulkona luonnonvalossa, joka on tärkeä osa kuvaustyyliäni ja brändiäni. Valitsemme yhdessä kuvauspaikan – se voi olla esimerkiksi merenranta, puisto, metsä tai muu kaunis ympäristö. Voin ehdottaa sopivia paikkoja, mutta kuvaus voidaan toteuttaa myös asiakkaan toivomassa paikassa.
Saavun sovittuun paikkaan, ohjaan kuvaustilannetta rennosti ja autan tarvittaessa poseerauksissa, jotta kuvista tulee mahdollisimman luonnollisia ja onnistuneita.
Tapahtumakuvaus
Tapahtumakuvauksessa dokumentoin juhlan tai tilaisuuden tärkeät hetket rennolla ja huomaamattomalla tyylillä. Tapahtumakuvaukseen voivat kuulua esimerkiksi häät, ristiäiset, syntymäpäivät tai muut juhlat.
Saavun kuvaamaan tapahtumapaikalle sovittuna aikana ja tallennan juhlan kulun sekä tärkeät hetket ja tunnelman. Tapahtumakuvauksessa kuvaus voidaan toteuttaa myös sisätiloissa, mikä poikkeaa muusta tarjonnastani, jossa luonnonvalo on keskeinen osa kuvaustyyliäni.
Tapahtumakuvauksen hinnoittelu perustuu kuvausaikaan. Kuvauksen jälkeen asiakas saa kaikki kuvat käsiteltyinä muistitikulle tai muistikortille, joka toimitetaan n. viikon kuluessa.
Ota yhteyttä!
Oletko kiinnostunut lemmikkisi kuvauksesta, valmistujaiskuvista tai tapahtumakuvauksesta? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä ikimuistoinen kuvaushetki!
Oija Photography Y - tunnnus 3365047-2
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador